maanantai 18. syyskuuta 2017

Yhdessä tekemällä nuoret kiinnittyvät kestävästi opiskeluun ja työelämään

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihankkeen tavoitteena on rakentaa ja vakiinnuttaa yhteistoimintamalli koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien vahvistamiseksi. Tämä tarkoittaa entistä tiiviimpää yhdessä tekemisen toimintakulttuuria, erityisesti ohjaamoiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Yhdessä tekemisessä tavoite pitää olla sama ja on oltava yhteiset mittarit, joilla voidaan osoittaa tulokset ja vaikuttavuus.

Suomessa on edelleen yli 50 000 nuorta koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Tehtävää siis riittää. Nuorten tarpeet ovat erilaisia. Osa nuorista pääsee elämässä eteenpäin kevyellä tuella ja ohjauksella. Osa nuorista tarvitsee kuitenkin monen eri tahon tukea, apua ja palvelua mutta ei siiloista käsin vaan koordinoituna nuoren tavoitteelliseen prosessiin.

Hyvää on se, että ympäri Suomea on olemassa loistavia toimintamalleja, joita sekä julkinen, yksityinen että kolmas sektori tuottavat tuloksellisesti. Esimerkiksi ohjaamoiden pilottihankkeet ovat aikaansaaneet hyviä malleja ja niiden toimintaa ollaan vakiinnuttamassa. Hyvät toimintamallit eivät myöskään aina maksa paljon, haasteena on se, miten eri palvelut johdetaan yhteen mistä kustannustehokkuus palveluintegraatiossa syntyy.

Vamos nuorten palvelut on vuodesta 2008 alkaen auttanut yli 8 000 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevaa nuorta. Keskitymme niihin nuoriin, joilla tarpeet ovat moninaiset ja tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Palvelun ydin on intensiivisessä yksilö- ja ryhmävalmennuksessa. Yhä vahvemmin valmennustyötä teemme myös nuoren kotona ja muissa toimintaympäristöissä kuten oppilaitoksissa jalkautuen. Rakennamme eri toimijoiden kanssa yhdessä tekemisen kulttuuria mm. työparityönä. Tulokset ovat hyviä ja vaikuttavuutta voidaan mitata.

Viime vuonna Vamoksen palvelun päättäneistä nuorista kiinnittyi koulutukseen ja työelämään 53%. Vaikuttavuutta arvioidaan kolmella erilaisella mittarilla; nuorten koettua hyvinvoinnin muutosta, toimintakyvyssä tapahtuvia muutoksia sekä yhteiskunnalle aiheutuneita kustannusvaikutuksia tulonsiirtoihin ja verokertymään.

Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle on yli miljoona euroa. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen, panostaminen ennaltaehkäisevään työhön kannattaa. Tämän lisäksi yhdessä tekemällä voimme löytää toimintamalleja haasteiden ratkaisemiseen ja nuorten kestävään kiinnittymiseen opiskeluun ja työelämään. Nuorten osallisuus palveluiden kehittämisessä on tärkeää. Osana Nuorisotakuusta yhteisötakuuseen kärkihanketta tullaan perustamaan valtakunnallinen Nuorten Advisor bord, jonka työskentelystä kerromme lisää jatkossa.

Jokainen meistä voi vaikuttaa hyvinvoinnin vahvistumiseen. Pohjana on hyvä tahto, jolla synnytetään luottamus. Tarvitaan vapaaehtoisia, ammattilaisia, päätöksentekijöitä ja rahoittajia. Yhdessä saamme aikaan enemmän ja paremmin.

Kirjoittaja

Sari Nyberg 


on Helsingin Diakonissalaitoksen valmennus ja työllisyys -palveluiden palvelualuejohtaja. Hän johtaa myös nuorten Vamos-toimintaa.

tiistai 22. elokuuta 2017

Aina on uusi huippu valloitettavana - kulttuurista soten kilpailutekijä?

Olen työskennellyt tänä vuonna ammattimaisen kulttuurin tekemisen parissa neljännesvuosisadan eli 25 vuotta. Ensimmäiset kahdeksan vuotta kuluivat pääasiassa näyttämötaiteen parissa. Vuosituhannen vaihteessa tulivat mukaan myös muut kulttuurinmuodot.

Ollessani 1990-luvulla näyttelijänä monissa kantaaottavissa ja valtakunnan mittakaavassa hyvät arvostelut saaneissa esityksissä, kyti kuitenkin ajatuksissa, että onko tässä mitään muutosta tuovaa menossa? Miksi tätä tehdään? Onko yleisö vain hetken viihtymässä ja piipahtamassa pois omasta arjestaan palatakseen sitten esityksen jälkeen takaisin omiin tuttuihin kuvioihinsa? Meneekö esityksen sanoma mihinkään?

Kuuden näyttämöllä vietetyn vuoden jälkeen siirryin hetkeksi tuottajaksi, jotta saisin hiukan laajempaa näkökulmaa esityksiin ja niiden vaikuttavuuden pohdintaan. Ja sillä tiellä olen edelleen. Näyttämölle en ole enää toistaiseksi palannut. Tosin esiintymistarvettani olen näinä vuosina toteuttanut urheilun ja musiikin parissa.


Helsingin Diakonissalaitoksella aloin työskennellä vuonna 2001. Hain Helsingin Diakonissalaitokselle töihin siksi, että siellä oli tuolloin ensimmäisten joukossa Suomessa tavoitteena kulttuurin ja sosiaalityön yhdistäminen. Tuntui siltä, että HDL voisi olla paikka, jossa voisin toteuttaa ihan oikeasti hyödyllistä kulttuuria. Sellaista, joka ei olisi pelkkää viihdettä.

Kulttuuritoiminta aloitettiin vuonna 2001 konserteilla Munkkisaaren toimintatalossa sijainneessa ravintolassa. Tavoitteena oli saada aikaan monipuolista ja kattavaa esitystarjontaa, joka kokoaisi mahdollisimman laajasti erilaisia ihmisiä. Tämä toteutuikin ja konseptia kehitettiin seuraavina vuosina mm. Kaikille kulttuuria eli KaiKu-hankkeella, jotta HDL:n omien asiakkaiden oli mahdollisuus osallistua tapahtumiin paranisi entisestään.

Sitkeyttä kaivattiin myös organisaatiossa vallinneiden ennakkoluulojen kitkemisessä. Kulttuuritoiminnan alkuvuosina ”oudoimmat” esitysehdotukset saatettiin kyseenalaistaa ”eihän tuollainen ole taidetta tai kulttuuria”-mentaliteetilla. Myös asiakkaiden oma tekeminen tuntui mahdottomalta. Nyt näitä ”oudompia” produktioita toteutetaan HDL:ssä ja tänä päivänä myös asiakkaiden bändit treenaavat usein keskenään treenikämpällä.


Onneksi sitkeys palkittiin ja utopiakonsultaatiot sekä todellisuusesitykset pääsivät toteutukseen. Utopiakonsultaatio esimerkiksi tarjoaa mahdollisuuden esim. täysin liikuntarajoitteiselle henkilölle tehdä vaikka ulkomaan- tai jopa avaruusmatkan. Todellisuusesitykset taas tapahtuvat todellisissa paikoissa, joissa paikan historiassa oikeasti vaikuttaneet henkilöt ovat esiintyjinä. Mukana saattaa olla myös näyttelijöitä tuomassa esitykseen lisää tasoja. 

Yksi tällainen todellisuusesitys on juuri nyt elokuun 30.päivä Alppikadun korttelissa esitettävä teatteriesitys Tässä menee raja - laulu unelmien huomisesta. Produktio kuuluu Opetusministeriön ja Demos Helsingin kokeiluun kulttuurin terveysvaikutuksista. Mukaan kokeiluun se valittiin lähes sadan muun produktion joukosta.

Edellä mainittu kertoo siitä, että ne kulttuurin muodot, jotka nyt tuntuvat ehkä oudoilta ja mahdottomilta, ovat hyvinkin käyttökelpoisia ja menestyksekkäitä tulevaisuudessa. Kumouksellinen ja uutta luova tapahtuu yleensä jossain muualla kuin teattereissa, taidemuseoissa tai gallerioissa.


Missään nimessä ei saa sortua tyytyväisyyteen. Ollakseen edelläkävijä pitää koko ajan kehittää uutta, olla askeleen edellä muita, miettiä uusia muotoja ja ratkaisuja. Miten tästä on vielä enemmän hyötyä? Tämä tuotekehittely on ensisijaisesti kulttuurintekijöiden ja sitä tuottavien organisaatioiden vastuulla.

Tästä syystä juuri nyt pitäisi entistä tiukemmin panostaa kulttuuriin hyvinvoinnin tuojana. Varsinkin, kun se on nyt alkanut ottaa askelia ihan vakavasti otettavana kulttuurimuotona. Uskon, että kulttuuri tulee olemaan vahva kilpailutekijä sote-sektorilla tulevaisuudessa.

Kirjoittaja 

Anssi Pirttineva 


on kulttuurin ja liikunnan tuottaja Helsingin Diakonissalaitoksella.

Helsingin Diakonissalaitos viettää tänä vuonna 150. juhlavuottaan. Juhlavuoden päätapahtumamme on Alppikadulla vietettävä Korttelijuhla 24.8. klo 11–17 (Alppikatu 2). Juhlassa pihallemme levittäytyy iloisesti koko se kirjo ja kaikki ne värit, joita toiminnastamme löytyy. Erityisesti meitä ilahduttaa monipuolinen taide- ja kulttuuritoimintamme.

perjantai 18. elokuuta 2017

Sil on välii, kuka sitä musaa tekee - musiikin tekeminen on jokaisen oikeus

Helsingin Diakonissalaitoksen missio ”Jokaiselle ihmisarvoinen huominen” merkitsee itselleni musiikkikasvattajana sitä, että jokaiselle on taattava oikeus musiikin tekemiseen sekä musiikkikasvatukseen. Olen ohjannut yhteensä parisen vuotta musapajoja Diakonissalaitoksella korvaushoidon asiakkaiden parissa, vastaanottokeskuksessa, maahanmuuttajataustaisille suunnatussa projektissa sekä liidannut Sarana -bändiä.

Kouriintuntuvan hienoja hetkiä tässä työssä riittää, mutta hienoimpia ovat esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa korvaushoidon asiakas rämpäyttää elämänsä ensimmäistä kertaa kitaralla avosoinnun ja ilme kirkastuen lausahtaa ilman itseironian häivää: ”Täähän on helppoa! Mähän osaan!” 

"Hienoimpia ovat tilanteet, joissa korvaushoidon asiakas rämpäyttä elämänsä esimmäistä kertaa kitaralla avosoinnun ja lausahtaa: "Täähän on helppoa! Mähän osaan!"

Noina hetkinä tulee miettineeksi, mistä mahtaa olla peräisin se mielikuva, että musiikkia voivat tehdä ja harrastaa vain harvat ja jollain ylimaallisella tavalla valitut, ”lahjakkaat” ihmiset. Musiikkia oppivat tekemään kaikki, vastuu oppimisesta on pedagogeilla sekä toimintaa rahoittavilla tai rahoittamatta jättävillä tahoilla. 

Olen koulutukseltani musiikin maisteri, en musiikkiterapeutti. Tämän työn kautta piirtyvät kuitenkin myös musiikin tekemisen välineelliset arvot näkyviin. 

Musisoimalla voi ilmaista ja purkaa vaikeitakin tunteita, jakaa hetki yhdessä ihmisten kanssa vastamyrkkynä yksinäisyydelle, oppia suomen kieltä tai keskittyä hetkiseksi johonkin muuhun kuin mieltä painaviin juttuihin tavoitteellisen harjoittelun ja taitojen kehittämisen tuoksinassa. 

Olen pyytänyt osallistujilta palautteita aika ajoin. Seuraavassa muutama, joista huokuu vastaansanomattomasti musiikin tekemisen merkitys, hoitavakin: 

”Se on vähän ku lähtis veneellä laiturista ja huolet jäis rannalle”, "Tää on peace of mind. Jos ei ois musaa oisin varmaan kiikussa enkä nyt puhu keinusta. Ilman musaa mul ois varmaan myös enemmän oheiskäyttöö.”, ”Mä tappasin itteni jos ei tätä ois. Mä rakastan musiikintekemistä. Tää on henki ja elämä.” tai: ”Minulla oli paljon energiaa kun menin takaisin vastaanottokeskukseen.” 

"Tää on peace of mind. Jos ei ois musaa oisin varmaan kiikussa enkä nyt puhu keinusta. Ilman musaa mul ois varmaan myös enemmän oheiskäyttöö.”

Tämän työn kautta tulee kiivaasti pohdiskeltua, mahdollistetaanko musiikin tekeminen kaikille sekä sitä, millä tavoin taustat vaikuttavat musiikin harrastamiseen tai ammattimuusikoksi etenemiseen. Myös kysymykset siitä, kuka sanoittaa kenenkin todellisuutta, ovat kiinnostavia musiikissa. 

Säveltääkö maahanmuuttajataustainen omiin fiiliksiinsä liittyvät biisinsä itse vai laulaako joku ei-maahanmuuttajataustainen maahanmuuttajataustaisen elämästä, kertooko korvaushoidon asiakas biisillään itse mitä tuntee, mikä nappaa ja mitä kokee vai tekeekö sen eturivin artisti hänen puolestaan? 

Jos täysivaltainen muusikko tai musiikin harrastaja on useimmiten vammaton, hyvin toimeentuleva valkoinen ihminen, on jokin yhteiskunnassa ja sen tarjoamissa lähtökohdissa vinoutunutta. Näitä tämänkaltaisia yhteiskunnallisiin valtasuhdehierarkioihin liittyviä toiseuttavia rakenteita ja niiden purkamista sekä ”jonkun puolesta puhumisia” musiikissa tulee pedagogina pohdittua, myös itsereflektiivisella tasolla. 

"Jos täysivaltainen muusikko tai musiikin harrastaja on useimmiten vammaton, hyvin toimeentuleva valkoinen ihminen, on jokin yhteiskunnassa ja sen tarjoamissa lähtökohdissa vinoutunutta.

Pohdintojen keskellä, kurttu otsassa, aivot solmussa tekee hyvää kuulla musapajaan osallistuneen jälkikäteen kertovan, että ”…se on kantanut hedelmää pitkälti eteenpäin. Olen jatkanut soittamista ja saanut bändin perustettua ja tätä ei olisi tapahtunut ilman musaryhmän järjestymistä. Sä sait mut uskomaan, et ehkä mun kannattaa.”

Kirjoittaja 

Marika Hyvärinen 

on ohjannut musapajoja Helsingin Diakonissalaitoksella mm. korvaushoidon asiakkaille. 


Helsingin Diakonissalaitos viettää tänä vuonna 150. juhlavuottaan. Juhlavuoden päätapahtumamme on Alppikadulla vietettävä Korttelijuhla 24.8. klo 11–17 (Alppikatu 2). Juhlassa pihallemme levittäytyy iloisesti koko se kirjo ja kaikki ne värit, joita toiminnastamme löytyy. Erityisesti meitä ilahduttaa monipuolinen taide- ja kulttuuritoimintamme.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Somessa kiukku yltyy - miten vihapalautteesta siirrytään luottamuksen rakentamiseen?

”Nyt sitten Auroran varjolla hyysätään/laittomasti maassaolevien majoitusta ynnä ruokailua ja KANSA KÄRSII, voi (sana poistettu*) !!!”

”Suomalaisia asunnottomia häädetään ulos että laittomasti maassa olevat saa jäädä? Rikotte lakia ja heidän joukossaan on ties mitä (sana poistettu**). Sotaa käyvissä maissa on turvallisia alueita ja todella härskiä väittää että (sana poistettu**) on sama mennä niihin maihin ku suomalaisten. Valehdelkaa lisää huijarit!”

Näiden kommenttien saattelemana toivotan teidät tervetulleiksi haastavien vuorovaikutustilanteiden tantereelle, sosiaaliseen mediaan. 

Pakolaiskriisin aikana ja jälkimainingeissa monet yhteiskunnalliset toimijat ottivat vahvasti kantaa siihen, miten humanitaarisen kriisin aikana pitäisi toimia ja tekivät myös työtä arvojensa mukaisesti. Tämä ei ollut kaikkien mieleen, ja moni turvapaikanhakijoita auttava taho näki vuoden 2015 syksyllä selkeän piikin vihapalautteiden määrissä. Erityisesti keskustelu kärjistyi sosiaalisessa mediassa. 

Ja kun kerran on negatiiviselle kehälle päädytty, sieltä pois rämpiminen kestää. Kärkevää keskustelua käydään yhä säännöllisin väliajoin, mistä esimerkkinä alun lainaukset Helsingin Diakonissalaitoksen Facebook-postausten kommenteista. 

Vihapalautteesta haluamme tietenkin päästä avoimeen mutta arvostavaan dialogiin ja rakentaa ihmisryhmien välistä luottamusta myös somessa. Siksi tässä kirjoituksessa käsittelen sitä, miten organisaatiot voivat pyrkiä pois somekeskustelun negatiiviselta kehältä, vihasta luottamukseen. Mikään ei toki estä soveltamasta vinkkejä myöskään yksityishenkilönä.


Kurkistus sanojen taakse


Kärkevien kommenttien kohdalla joudutaan punnitsemaan monia kysymyksiä. Missä menee vihapuheen ja keskustelun raja? Millainen linja kommentteihin pitäisi ottaa? Keneen puhe oikeastaan kohdistuu? Onko syyttelystä mahdollista siirtyä vastavuoroiseen dialogiin ja mikä tärkeintä: 

Miten voimme rakentaa yhteiskunnallista luottamusta sosiaalisessa mediassa silloin, kun keskustelun sävy on äitynyt vihan puolelle?

Tarkastellaan ensin alun lainauksia. Negatiivinen konnotaatio syntyy sanavalinnoista, sillä neutraaleiksi ilmaisuiksi tuskin olisi valittu sanoja ”hyysääminen”, ”laittomasti maassa oleva”, ”kansan kärsiminen” tai ”huijari” (puhumattakaan sensuroiduista kirosanoista tai ihmisryhmää halventavista nimityksistä). 

Hypätään sen jälkeen sanojen taakse: miksi kommentoija on valinnut juuri tällaisia ilmauksia? Sanavalinnat voivat kuvastaa kommentoijan arvoja, mutta vielä enemmän niissä on tunnelatausta. Takana on kenties kiukkua, pelkoa, pettymystä, surua. Voimakkaita tunteita, jotka synnyttävät epäluottamusta toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. 

Ja juuri siksi näiden kommenttien taakse näkeminen, dialogi ja sen kautta luottamuksen rakentaminen ovat somessa äärimmäisen tärkeitä.

Tässä vaiheessa on syytä ottaa käyttöön järeä työkalu, jonka avulla vihapalautteesta siirrytään dialogiin ja luottamuksen rakentamiseen. 

Työkalun nimi on empatia. 

Kaikenlainen puhe ei tietenkään ole sallittua. Mutta asettumalla kriitikon nahkoihin ja miettimällä syitä sanojen takana, voi somekeskusteluun suhtautua jämäkästi mutta ymmärtäväisesti. Samalla rakennamme siltaa toiselle puolelle: näytämme, että kriitikon tunteet ja kokemukset ovat tulleet kuulluiksi ja myös negatiivisten tunteiden vallassa hän on arvokas ja hyväksytty.

No niin. Helpommin sanottu kuin tehty. Helsingin Diakonissalaitoksen viestinnässä olemme pohtineet, miten luottamusta voi somessa käytännössä rakentaa. Sen seurauksena listasimme viisi vinkkiä, joiden avulla pääsee ainakin alkuun. 


Viisi vinkkiä someen: vihasta dialogiin


1.  Kun organisaatiosi saa somessa vihapalautetta, lue se läpi ja sulje some viideksi minuutiksi – tai tunniksi.

Joskus kommentit tuntuvat pahalta, vaikka ne eivät henkilöityisi sinuun. Omat tunteet sumentavat helposti näkökentän, jolloin dialogin rakentaminen on vaikeaa. Jos pulssi kiihtyy, sulje some, rauhoitu ja käy omat tunteet läpi jonkun kanssa. Vasta tämän jälkeen avaa mahdollisuus dialogiin eli vastaa kommentoijalle.

2. Aloita luottamuksen rakentaminen kertomalla, että ymmärrät toisen pahan mielen.

Kärjistyneen keskustelun takana on paljon tunteita. Osoita, että toisen kokemus on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. ”Olen pahoillani, että työmme on pahoittanut mielesi ja ymmärrän näkökulmaasi” -palautteella voi ohjata keskustelua neutraalimpaan suuntaan.

3. Näytä positiivinen puoli.

Koska someviestinnästä puuttuvat ilmeet ja eleet, on keskustelu herkästi kylmää myös organisaation suunnalta. Hymiöitä voi käyttää ja peruskohteliaisuudet kuuluvat asiaan. Siispä aurinkoista kesää! :)

4. Ohjaa jankkaus pois sosiaalisesta mediasta.

Joskus kärjistynyt keskustelu jää junnaamaan ja kommentoija palaa uudelleen ja uudelleen entistä terävämpien kommenttien kanssa. Keskustelun ohjaaminen pois sosiaalisesta mediasta voi olla paikallaan: ”Jos haluat vielä jatkaa keskustelua, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse.”

5. Rajat ovat rakkautta myös somessa.

Luottamusta rakennetaan suhteessa myös ihmisiin, jotka eivät ole keskustelussa aktiivisina osapuolina. Siksi vihapalautteelle on syytä laittaa stoppi, kun kommentit ovat selkeästi loukkaavia; rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa. Asetetaan silti myös rajat rakentavasti:Ikävää, että koet noin. Emme voi kuitenkaan hyväksyä sitä, millaisia sanoja käytät muista ihmisistä."

+ Bonus: Anna armoa itsellesi. Aina ei dialogi onnistu ja jokainen turhautuu joskus. Ei silti luovuteta, sillä:

Luottamuksen rakentaminen lähtee meistä. Etenkin somessa siihen tarvitaan edelläkävijöitä ja konkreettisia keinoja. Tule mukaan! 

Helsingin Diakonissalaitos on Porin SuomiAreenalla 13.-14.7. Herätämme keskustelua siitä, miten rakennamme luottamusta yhteiskunnassa ja varmistamme, että erilaiset näkemykset kohtaavat rakentavasti. Somessa keskusteluun voi osallistua #luottamus. Kerro, mikä on sinun reseptisi luottamukseen? 

* kirosana poistettu 
** halventavat ilmaukset poistettu 

Ella Saranpää

Kirjoittaja työskentelee Helsingin Diakonissalaitoksen viestinnässä ja varainhankinnassa.