Apua kadulle ja porttikonkeihin – etsivä päihdetyö tukee asunnottomia päihteidenkäyttäjiä

Rautatientorilla ilta hämärtyy ja sataa räntää. Ihmiset kiirehtivät töistä kotiin ja jouluostoksille. Mutta kaikilla ei ole kiire; päihderiippuvaiset ja asunnottomat viihtyvät Rautatientorilla.

Nuori nainen istuu kivetyksen reunalla. Jalat ovat märät ja säähän sopimattomat kengät vuotavat. Ne ovat pohjista puhki kuluneet. Lapaset ovat jääneet patterille siihen rappuun, jossa nainen viime yönä torkkui. Hänellä ei ole kotia. Perhe on muuttanut muualle, kaikki kaverit käyttävät päihteitä. Kuten nainenkin, sillä kadulla on vaikeaa olla ilman.

Tuttu kolmikko lähestyy naista: Helsingin Diakonissalaitoksen DÖSÄ-hankkeen Robert, Jenny ja Maria. Nainen saa välipalaa, hygieniatarvikkeita ja puhtaat pistosvälineet. Hetken hän on muuta kuin narkkari, hän on ihminen. Puhutaan asuntoasioista ja sovitaan tapaaminen niiden selvittelyn merkeissä ensi viikolle. Halataan ja toivotetaan turvallista illanjatkoa. DÖSÄ:n työntekijöiden puhelinnumerot taskussa tuovat turvaa. Voi soittaa tarvittaessa ja tietää, että puhelimeen vastaa ihminen, joka välittää ilman odotuksia vastapalveluista.

"Nuoren naisen tilanne ei ole ainutlaatuinen. Useimmat DÖSÄ:n asiakkaista ovat asunnottomia päihderiippuvaisia."

Nuoren naisen tilanne ei ole ainutlaatuinen. Useimmat DÖSÄ:n asiakkaista ovat asunnottomia päihderiippuvaisia, vaikka joukkoon mahtuu ihmisiä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa ja haasteissa.

Usein eniten apua tarvitsevat eivät pysty hyödyntämään olemassa olevia palveluita. He ovat asioineet liian monella luukulla, liian monen eri ihmisen kanssa ja joutuneet pettymään liian monta kertaa. Päihdeongelmaiset kertovat, että heitä ympäröi stigma, joka vaikuttaa terveys- ja sosiaalipalveluiden käyttöön ja kohtaamisiin niissä.

"DÖSÄn tavoitteena on kynnyksetön apu ja tuki, jossa ihmistä kohdellaan ihmisenä ja niin kuin itseä toivoisimme kohdeltavan." 

Tähän tarpeeseen DÖSÄ vastaa. Tavoitteena on kynnyksetön apu ja tuki, jossa ihmistä kohdellaan ihmisenä ja niin kuin itseä toivoisimme kohdeltavan. Tarjoamme esimerkiksi asiointiapua: saatamme palveluihin ja toimimme tulkkina asiakkaan ja viranomaisen välillä.

Päihdeongelman taakse kätkeytyy usein kasaantunutta pahoinvointia: työttömyyttä tai liikaa töitä, sairauksia, mielenterveysongelmia, kokemuksia siitä, että ei kuulu joukkoon tavalla tai toisella. Usein päihteiden käyttö on aloitettu jo nuorena. Kun suojaavia tekijöitä, kuten turvallisia ihmisiä, säännöllistä toimeentuloa tai mielekkäitä vapaa-ajan harrastuksia ei ole, eteen tulevat haasteet on vaikeampi selättää. Yhdessä jonkun kanssa avun hakeminen on helpompaa.

Välillä ihmisten tarinat menevät ihon alle. Turhauttavinta on se, että samanlaisen tarinan on kuullut niin monta kertaa ja konkreettiset avunantomahdollisuudet ovat rajalliset: esimerkiksi asuntoja ja päihdekatkopaikkoja on rajallisesti. Kärsivällisyyttä tarvitaan.

"Ihmisille täytyy ja halutaan kuitenkin välittää toivoa: asiat voivat vielä järjestyä ja apua on tarjolla."

Ihmisille täytyy ja halutaan kuitenkin välittää toivoa: asiat voivat vielä järjestyä ja apua on tarjolla. Tärkeintä on ihmisen kohtaaminen aidosti. Että hänelle tulee tunne, että on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Että hänet otetaan todesta.

Työssä on palkitsevinta se, kun saa tarjota kuuntelevan korvan sitä tarvitsevalle. Myös asiakkaan kiitos ja hymy lämmittävät, ja viikon aikana niitä tulee useita. Tätä työtä tehdään ihmisten takia ja heidän kanssaan.

"Myös nuoren naisen tilanne alkoi järjestyä ja hän sai asunnon."

Myös nuoren naisen tilanne alkoi järjestyä ja hän sai asunnon. Sen ikkunalaudalla lepattaa kynttilä, joka on DÖSÄn työntekijöiden tupaantuliaislahja. Enää tytön ei tarvitse vaeltaa katuja kohmeisena märissä vaatteissa, ei yrittää jonkun tutun kämppään nuokkumaan tai mennä tuntemattoman kyytiin edes hetkeksi lämmittelemään. Nyt saa olla rauhassa ja turvassa.

Samalla nuori nainen ei kuitenkaan voi olla ajattelematta ystäviään, jotka vielä ovat kadulla ja tänäkin yönä etsivät suojaa.

Jenny ja Maria 

Kirjoittajat ovat DÖSÄn työntekijöitä. 

DÖSÄ-hanke on jalkautuvaa ja etsivää päihdetyötä Helsingissä. Tarjoamme keskustelua, tukea ja sosiaalista huolenpitoa kaduille, kujille ja porttikonkeihin. Toimintamme on luottamuksellista ja anonyymiä. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 10-18. Toiminnan rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö.

Tarvitsetko sinä tai läheisesi apua? Ole meihin yhteydessä!
Robert, projektipäällikkö, 050 594 5293
Jenny, 050 337 1879
Maria, 050 300 9449

Suomen juhlavuodesta Vamos-juhlaan

Kulunut vuosi on ollut uniikki. Itsenäinen Suomi saavutti kypsän 100 vuoden iän. Näihin vuosiin on sisältynyt valtavia yhteiskunnallisia saavutuksia, joista saamme yhä nauttia. Suomen lisäksi myös Helsingin Diakonissalaitos juhlisti 150-vuotista taipalettaan yhteiskunnasta syrjäytettyjen ihmisarvon rohkeana puolustajana.

Kun vuosi pian vaihtuu, juhlahumu rauhoittuu mutta ei onneksi lopu. Itsenäistä Suomea 91 vuotta nuorempi Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos -nuorten palvelut nimittäin starttaa 10-vuotisjuhlavuotensa. Kymmenessä vuodessa Vamos on kasvanut 100 hengen moniammatilliseksi ja valtakunnalliseksi toimijaksi, joka työskentelee vuosittain yli 2000 nuoren kanssa. Juhlaan on siis aihetta myös vuonna 2018.

Mutta mitä me Vamoksessa oikein juhlimme? Seuraavassa kuusi suurinta ilon aihettamme:

1. Välittäminen

Tämä on Vamoksen ainutlaatuisen työotteen kova – ja samalla superpehmeä – ydin. Välittäminen tarkoittaa sitä, että jokaisella nuorella ja työntekijällä on ihmisarvo, oikeus tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana kokonaisena itsenään. Välittäminen on aitoa oman itsen ja toisten kohtaamista, myös emotionaalisella tasolla.

2. Luottamus

Luottamus voi rakentua nuoren ja työntekijän välille vain, kun sille on tilaa ja aikaa. Luottamus Vamoksessa syntyy, kun ihmiset kohtaavat aidosti ja toisiaan kunnioittaen. Se rakentuu, kun jokainen saa tuoda oman inhimillisyytensä, vajavuutensa ja vahvuutensa toisten nähtäviksi ilman pelkoa tuomitsemisesta tai naurunalaiseksi joutumisesta.

3. Toivo

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Vamoksessa toivoa on aina. Toisinaan nuori ohjataan meille sillä ajatuksella, että tämä on ”viimeinen” nuoren mahdollisuus. Vamoksessa ajatellemme kuitenkin, että ei ole olemassa toivottomia tapauksia. On vain toivottomilta tuntuvia olosuhteita, joiden muuttamiseksi nuoren ja hänen verkostonsa kanssa yhdessä ponnistelemme.

4. Kasvaminen

Vamos-nuorten kasvun ja kypsymisen näkeminen on aina yhtä upeaa ja palkitsevaa. Vamoksen turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä moni uskaltaa vihdoin kohdata itsensä, nähdä vahvuutensa ja myös kehittämisen paikkansa. Joskus nuoren itsetuntemuksen ja -arvostuksen kasvu on silmin nähtävää, joskus muutokset ovat pienempiä. Vamos-yhteisössä jokainen askel kohti omaksi itseksi kasvamista on syy juhlaan.

5. Terveet rajat

Omista rajoista kiinni pitäminen on jokaisen ihmisen hyvinvoinnin peruspilari. Vamokseen tulevilla nuorilla on välillä hyvinkin tiukat rajat, toisinaan taas omia rajoja ei juuri ole. Yhdessä lähdemme tarkastelemaan, mitkä asiat lisäävät nuoren hyvinvointia ja mitkä sitä nakertavat. Pelko yksin jäämisestä voi saada nuoren laiminlyömään omia henkilökohtaisia rajojaan. Vamoksessa on tilaa rakentaa rajoja ja opetella niistä kiinni pitämistä lempeän jämäkästi.

6. Mahdollisuudet

Vamoksessa ajattelemme, että menneestä tai nykyhetkestä ei voi päätellä sitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Jokainen saa valita oman elämänsuuntansa uudestaan. Uutta polkua ja uusia mahdollisuuksia on usein kuitenkin vaikeaa nähdä yksin. Jos elämässä on tapahtunut paljon ikäviä asioita, myönteisten muutosten vastaanottaminen saattaa olla haastavaa. Vamoksessa tuemme jokaisen nuoren uskallusta tarttua uuteen ja päästää vähitellen irti vanhasta. Muutos parempaan on aina mahdollista.

Maarit Lankinen-Kivimäki

Kirjoittaja on projektityöntekijä Vamos Helsingissä ja valtiotieteiden maisteri. 

Helsingin Diakonissalaitoksen Vamoksen joulukampanja kutsuu myös sinut auttamaan nuoria ja luomaan hyvän joulumielen. Anna joululahjaksi lahjoitus, josta on triplasti iloa: antajalle, saajalle sekä nuorille: www.hdl.fi/fi/joulukampanja. Saat sähköisen ja tulostettavan kortin lahjansaajalle. 

Valmentajaksi ei synnytä, vaan valmentajaksi kehitytään

Valmentajaksi ei synnytä, vaan valmentajaksi kehitytään.

Menestyvä joukkue syntyy oikeasta asenteesta, hyvästä ilmapiiristä ja hyvästä tuloksesta.

Menestyvä joukkue koostuu ihmisistä, jotka toimivat oman sisäisen motivaationsa innostamina. Kun yksilöt tekevät parhaansa vahvassa joukkueessa ja heillä on valtaa toimia oman arvostelukykynsä pohjalta kohti yhdessä sovittua tavoitetta, organisaatio pystyy reagoimaan nopeasti ja toimimaan tehokkaasti.

Taitava valmentaja rohkaisee ihmisiä tunnistamaan tunteensa, löytämään unelmansa ja ottamaan käyttöön piilevät kykynsä. Arjessa tehdään suuria tekoja vasta, kun yksittäisten ihmisten unelmat kietoutuvat yhteiseksi tavoitteeksi ja jokainen kehittyy ja kehittää jatkuvasti.

Valmentaja pyrkii jatkuvasti tuntemaan joukkueensa yksilöt paremmin ja selkiyttämään kunkin roolia yhteisen tehtävän toteuttamisessa. Valmentaja vahvistaa myös yksilöiden välisiä suhteita sekä varsinaisessa työssä (pelissä) että sen ulkopuolella (pukukopissa). Vahvistamalla yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sisäisiä suhteita valmentaminen parantaa työilmapiiriä.

Tässä kirjassa esitämme monia ajatuksia ja konkreettisia työvälineitä, joiden avulla esimies voi keskittyä oleelliseen – ihmisten johtamiseen – ja valmentaa yksilöistä menestyvän joukkueen. Joillekin se tulee luonnostaan ja toinen joutuu tekemään sen eteen enemmän töitä, mutta kaikille se on mahdollista.

Valmentaminen ei ole muoti-ilmiö eikä ismi. Valmentaminen on systemaattista, tavoiteorientoitunutta ja ihmistä arvostavaa johtamista, jolla on potentiaalia uudistaa työelämää. Siksi toivomme, että moni johtamis- ja esimiesasemassa toimiva tarttuu kirjaan ja alkaa askel askeleelta toteuttaa sekä sen filosofiaa että käytäntöä.


****


Kirjan Menestyvä joukkue – onnistu valmentavana esimiehenä kirjoittajat ovat sisarukset Antti ja Elina Parviainen.

Antti on pitkän linjan urheiluvalmentaja, joka on viime vuosien ajan valmentanut Suomen jääpallomaajoukkuetta. Työuransa hän on tehnyt monipuolisissa kehittämis-, konsultointi- ja johtamistehtävissä ja työskentelee nykyisin Diakonissassäätiön kehittämispäällikkönä. Elinan työura on keskittynyt organisaatio-, johtamis- ja henkilöstökehittämiseen Suomessa ja ulkomailla, ja hän työskentelee parhaillaan Suomen Punaisen Ristin henkilöstöpäällikkönä.

Urheiluvalmentamisen opit kiinnostavat johtajia. Valmentajat ovat suosittuja esiintyjiä ja tunnelman kohottajia. Usein on kuitenkin vaikea viedä heidän oppejaan työelämän arkeen. Antti on yli 30 vuoden aikana yhdistänyt systemaattisella tavalla urheiluvalmennuksen oppinsa yritysmaailmaan ja rakentanut sen pohjalta selkeän viitekehyksen johtamiselle ja esimiestyölle. Kaikki, mitä kirjassa sanotaan ja suositellaan, on testattua ja toimivaksi todettua.

Kirja on tarkoitettu johtajille ja esimiehille, jotka haluavat johtaa paremmin yksilöitä ja rakentaa heistä menestyvän, yhteistä unelmaa tavoittelevan joukkueen. Se sopii myös urheiluvalmentajille, joita kiinnostaa tutustua menestyneiden joukkueiden tapaan työskennellä. Kirja etenee loogisesti johtamisen osa-alueelta toiselle ja antaa sekä ajattelemisen aihetta että käytännön työkaluja. Kirjassa on runsaasti menetelmiä, jotka esimiehen on helppo ottaa käyttöön.

Kirjaan on myös haastateltu valmentajia, johtajia ja kehittäjiä urheilu- ja yritysmaailmasta: mm. Aram Aflatuni, Risto Anttonen, Teemu Japisson, Antti Korpiniemi, Kristiina Kumpula, Panu Liira, Mirjami Mäkinen, Risto Nieminen, Camilla Tuominen ja Erkka Westerlund. Heidän kokemuksensa ja näkemyksensä tuovat lisää rikkautta kirjan sanomaan.

Vieraskynä: Huumeidenkäyttäjän häpeä on valtava

Tämän tarinan on kirjoittanut Helsingin Diakonissalaitoksen Hoivan asiakas Heli. Se kertoo hänen kokemuksistaan.

Aloin käyttää huumeita 18-vuotiaana, ja lukiokin jäi sen takia kesken. Kävin lukion myöhemmin loppuun, kun aloitin opiaattikorvaushoidon vuonna 2003. Ennen korvaushoitoa oli useita katkoyrityksiä päihteettömissä ja lääkkeettömissä paikoissa.

Lukion jälkeen menin Ikaalisten käsi- ja taideteolliseen opiskelemaan. Valmistuminen jäi muutamaa kurssia ja lopputyötä vaille, sillä lopetin korvaushoidon ja retkahdin uudelleen. Palasin tämän jälkeen korvaushoitoon mutten enää kouluun.

Uskoon tuleminen kuntoutti ja sen jälkeen olen nyt parin viime vuoden ajan yrittänyt päästä eteenpäin: kuntouttavaan työtoimintaan tai kursseille. Joka kerta on korvaushoito ollut esteenä ja seinät nousseet vastaaan.

"Korvaushoito on kuin leima otsassa ja omassa päässä. Aina kun menee jonnekin, ajattelee, että muut näkevät heti, mikä sä olet.

Olen ajatellut, että korvaushoidossa olevat ihmiset ovat jo valmiiksi syrjäytyneitä ja järjestelmä syrjäyttä lisää, enkä yhtään ihmettele, että tulee retkahduksia. Korvaushoito on kuin leima otsassa ja myös omassa päässä. Aina kun menee jonnekin, ajattelee, että muut näkevät heti, mikä sä olet.

Monet korvaushoidossa ovat olleet tosi pitkään, vuosia, tekemättä mitään. Siksi tarvitaan tukea, että jaksaa alkaa edes yrittää.

Itsekin vietin jonkun kahdeksan vuotta ässän kulmalla juomassa lonkeroa, siinä käytiin paljon kauppaa kanssa ja välillä tuli retkahdettua. Sitä tottui siihen, että hengaili vain narkkareiden kanssa, välillä heräsi ajatus, että haluaisi jotain muuta, ei vain tiennyt, mitä.

"Monet korvaushoidossa ovat olleet tosi pitkään, vuosia, tekemättä mitään. Siksi tarvitaan tukea, että jaksaa alkaa edes yrittää. 

Itselleni hoidon siirtyminen Helsingin Diakonissalaitoksen Hoivan Breikkiin oli hyvä asia. Siellä ei ole ollut niin paljon työntekijä-asiakas-jakoa, on jotenkin inhimillisempi tapa kohdata eikä tunnu, että ollaan kyynisiä. Aktivoidaan tekemään asioita: voi esimerkiksi osallistua yhteisötyöhön, josta voi saada pari kymppiä kuussa rahaa. Se on kuitenkin aika paljon, jos ei ole mitään.

Huumeidenkäyttäjillä on yleensä huono itsetunto, joka puolelta on tullut ”yhteiskunnan loinen”-viestiä, ja sitä ajattelee jo etukäteen että ihmiset tuomitsee. Myös Stepin työtoiminnassa on auttanut, että on matala tavoite ja kohdataan ihmisenä, aluksi tännekin tuleminen oli tosi vaikeaa.

"Huumeidenkäyttäjillä on yleensä huono itsetunto. Joka puolelta on tullut ”yhteiskunnan loinen" -viestiä, ja sitä ajattelee jo etukäteen että ihmiset tuomitsee. 

Täällä on tehty henkilökohtainen suunnitelma, montako päivää ja tuntia viikossa käy, ja sitä voidaan muuttaa tarvittaessa. Aluksi itsekin ajatteli, että menisi suoraan kuntouttavaan työtoimintaan. Kun olin ollut Stepissä jonkin aikaa, tajusin, etten varmaan olisi pystynyt siihen suoraan. Täällä on ollut myös mahdollisuus mokata.

Ihmisen on tosi vaikeaa muuttua, vaikka tietäisi että muutos on parempaan suuntaan. Muutos pelottaa, vaikka maailma jossa eläisi olisi kuinka hirveä.

"Ennen olisin varmaan retkahtanut, kun taas kielletään yrittämästä. Pettymys oli valtava eivätkä voimavarat olisi riittäneet asian selvittämiseen ilman Stepin tukea. 

Häpeä on valtava. Välillä miettii, että sitä on 38-vuotias, ei ole ammattia, ei ole koskaan ollut töissä.  Mutta pitää vain ajatella, että aloitan nyt. Pian aloitan kuntouttavassa työtoiminnassa, lopultakin.

Minun piti aloittaa jo pari viikkoa aiemmin, mutta joku virkailija teki aktivointisuunnitelman jälkeen kieltävän päätöksen ja sitä piti selvitellä. Ennen olisin varmaan retkahtanut, kun taas kielletään yrittämästä. Pettymys oli valtava eivätkä voimavarat olisi riittäneet asian selvittämiseen ilman Stepin tukea.

Mutta tuen ansiosta pääsen pian tekemään erilaisia luovia töitä ja uskon, että se tulee auttamaan kuntoutumisessa eteenpäin.

Heli

Kirjoittaja osallistuu Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n Steppi-hankkeeseen. Steppi on suunnattu työelämän ulkopuolella oleville huume- ja asumispalveluiden, leipäjonojen ja rikosseuraamuslaitoksen asiakkaille. Tavoitteena on löytää ratkaisuja heikoimmassa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien asiakkaiden toiminta-, opiskelu- ja työkyvyn lisäämiseksi.

Steppi-hanketta rahoittaa: