keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kadonneet vanhukset


Ihmisarvoisen vanhuuden suuri este on yksinäisyys. Helsingin Kalliossa asuu paljon iäkkäitä ja syrjään joutuneita ihmisiä, joilla on vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen.

He asuvat usein yksin pienissä asunnoissa, ovat liikuntarajoitteisia, monella on mielenterveysongelmia eikä ihmiskontakteja juuri ole. He ovat yksinäisiä.

Heillä on oikeus tulla kohdatuiksi, ja sitä varten Seniori-Vamos on olemassa. Seniori-Vamos -hankkeen tavoitteena on etsiä Kalliosta yksin jääneet ja tukea tarvitsevat vanhukset. Heitä autetaan sekä ammattilaisten että kansalaistoiminnan voimin.


"Tarvitaan entistä enemmän
verkostoja ja toisista välittämistä"



Moni ulkopuolelle jäänyt on Seniori-Vamoksen tuella päässyt osaksi yhteisöä. Tällä hetkellä suurta huolta aiheuttavat kuitenkin ne ikäihmiset, jotka ovat kadonneet kokonaan näkyvistä. Heitä Seniori-Vamos ei yksin löydä.

Tarvitaan entistä enemmän verkostoja ja toisista välittämistä – kansalaistoiminnan ja ammattilaisten yhteistyötä ja puurtamista ongelman ratkaisemiseksi.


Ongelma on kuitenkin sellainen, johon jokainen voi vaikuttaa. Se vaatii laajempaa vastuunottamista, mutta on myös sen arvoista. Yksikin ihminen voi muuttaa toisen kokemuksen maailmasta.

Tässä on Seniori-Vamoksen ja kansalaistoiminnan ydin: Toisen ihmisen rinnalla kulkeminen ja kuunteleminen voi olla elämän mullistava kokemus paitsi ikäihmiselle myös kanssakulkijalle itselleen. Suhde on aina kaksipuoleinen.
__________________________________________________________________

Tiina Lauhde on Seniori-Vamoksen projektityöntekijä. 

Uskallatko välittää? Tule mukaan kansalaistoimintaan.

RAY tukee Seniori-Vamoksen työtä.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa










Tämän vuoden lopulla päättyy kaksi Helsingin Diakonissalaitok-sen kehitysyhteistyöhanketta eteläisessä Afrikassa.

LUNODIA- diakonian kehittämishanke aloitettiin vuonna 2009 yhdessä eteläisen Afrikan luterilaisten kirkkojen kanssa. Hankkeessa on ollut mukana kymmenen maata ja 16 kirkkoa. Myös Botswanassa päättyy vuonna 2008 alkanut vastaava LUDIBO-hanke, joka toteutettiin yhteistyössä kahden paikallisen luterilaisen kirkon kanssa. Yhteinen matka on kestänyt siis jo vuosia.

Valitettavasti hankkeen päättyminen tarkoittaa liian usein sitä, että sen puitteissa aloitettu toiminta päättyy ja saavutukset jäävät unholaan.

Kun LUNODIA ja LUDIBO nyt saapuvat tiensä päähän, ei yhdelläkään osapuolella ole tarkoitus unohtaa opittua. Katseet on suunnattu vakaasti ja päättäväisesti kohti tulevaa. Koska hankkeiden tavoitteena on ollut ennen kaikkea kouluttaminen, myötävaikutuksia syntyy vielä pitkään hankkeiden päätyttyäkin.



Hankkeiden aikana kirkkojen ymmärrys diakoniasta on vahvistunut, ja hankkeet ovat tuoneet buustia niiden sosiaalisen työn agendaan. Hankkeiden kouluttamat ihmiset ovat innostuneet uusista opeista sekä sitoutuneet diakoniaan ja työhön, jonka päämääränä on oikeudenmukaisempi maailma.

Esimerkiksi Botswanassa hankkeen myötävaikutuksessa on syntynyt useita pieniä yrityksiä, jotka ovat toimineet omillaan jo jonkin aikaa. Kyläyhteisöjen pitämiä leipomoita, käsityöyrityksiä ja kanaloita löytyy nyt ympäri maata. Onpa pystyyn pistetty myös tekstiilipainofirmakin.

Vaikka yksi ajanjakso nyt päättyy, kumppanuus ja yhteinen matka jatkuvat edelleen. Kuten eräs eteläafrikkalainen diakoniatyöntekijä sanoi:

”Diakoniaa tehdään ihmisten vuoksi, heidän kanssaan, nöyrästi. Parhaimpaan suoritukseen yhteistyössä pääsee kun lupaa vähän ja toteuttaa paljon.”
_________________________________________________________________

Maija Hyle on kansainvälisen diakonian ohjelmakoordinaattori.