Mitä maksaa pakolaislasten asuttaminen?

Siellä täällä on syntynyt äläkkää pakolaislasten palveluiden kustannuksista. Viimeisin kohu lienee Kauniaisista, jossa ollaan vastaamassa alaikäisten, ilman perhettään maahan tulleiden lasten turvan tarpeeseen avaamalla perheryhmäkoti yhdeksälle lapselle ja nuorelle. Somessa pyörii ”tietoa” kohtuuttomista kustannuksista ja välistävedoista.

Mitä ja paljonko maksaa? Pakolaislasten perheryhmäkotien kustannukset asettuvat samalle tasolle kuin lasten hoito suomalaisessa sijaishuollossa lastensuojelulaitoksissa – puhutaan kymmenistä tuhansista, usein noin sadasta tuhannesta eurosta vuodessa per lapsi. 

Molemmissa sovelletaan täsmälleen samaa lainsäädäntöä. Sen lainsäädännön mukaan keskeisin kustannustekijä on henkilöstön laatu ja määrä. Lain mukaan henkilöstöä palvelussa on oltava yhtä paljon kuin on lapsia, eli hoitosuhdelukuvaatimus on 1/1. Henkilöstöä tarvitaan jo siksikin paljon, että työ on vuorotyötä, jota säätelee työaikalainsäädäntö. Mikään hoitolaitos ei edes pyöri ympärivuorokautisesti ilman vähintään 6 henkilön työryhmää.

Henkilöstön osaamisesta puolestaan säädetään, että henkilöstöstä vähintään puolella pitää olla vähintään ammattikorkeakoulututkintotasoinen koulutus ja lopuillakin ammatillinen koulutus. Tämäkään ei riitä, vaan henkilöstössä pitää olla lastensuojelun, mielellään psykiatrian, neuropsykiatrisian ja vammaistyön erityisosaamista ja lisäksi kokemusta maahanmuuttajien kanssa tehtävästä työstä. Työhön ei siis voi palkata ketä tahansa ja mistä tahansa, vaan erityisosaavia ammattilaisia.

Tiloja säätelee niin ikään lastensuojelulaki, joka sanelee riittävät neliöt ja saniteettitilojen määrän asukasta kohden. Lisäksi, jos kodissa on sekä tyttöjä että poikia, vaatimukset ko. tilojen määrästä kasvavat. Koska kyse on alaikäisistä, palvelun hintaan kuuluvat kaikki henkilökohtaiset, tarpeelliset tavarat, ruoka, vaatteet, harrastusten kustannukset - kaikki lapsen elämiselle välttämätön ja tarpeellinen. Esimerkiksi Kauniaisten talosta pyydetty vuokra on aivan tavallinen kun sitä verrataan vuokriin, joita maksetaan tällaisiin palveluihin käytettävistä tiloista muutenkin.

Miten kustannuksia sitten voitaisiin alentaa? Yksi vaihtoehto on tarjota alaikäisille pakolaislapsille koti yksityismajoituksessa tai perhehoitona. Tämän sinänsä kannatettavan ajatuksen laajenemisessa törmätään tuttuun ongelmaan: sijaisperheitä tai ammatillista perhehoitoa ei ole aiemminkaan ollut tarpeeseen nähden riittävästi. 

Kustannuksia voitaisiin säästää tinkimällä henkilöstövaatimuksista, mutta kovin paljon ei sitä kautta säästöä synny, Koska kuten todettu, vuorotyötä säätelee työlainsäädäntö ja ketään ei voi pitää ympärivuorokautisesti töissä. Ja ajattelen, että laadusta tinkiminen kostautuu usein ja olisi kovin lyhytnäköistä.

Toki on tärkeää pohtia joka kohdassa, ettemme anna kustannusten nousta pilviin. Mutta mitä tapahtuisi, jos emme hoitaisi haavoittuvassa asemassa olevia, usein vakavasti traumatisoituneita lapsia niin hyvin, kuin on mahdollista? Mitä se mahtaisi maksaa, muutaman vuoden kuluttua? En halua edes kuvitella.

Kirjoittaja

Tuija Åstedt

Palveluiden kehittäminen ja johtaminen,
kansainvälinen suojelu ja integraatio

Hyvä traumojen hoito edistää kotoutumista

Suomeen on viime vuoden aikana tullut yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Aiempien tutkimusten valossa voidaan arvioida, että yli puolella aikuisista turvapaikanhakijoista on ollut kidutuskokemuksia. Hoitamattomat traumakokemukset alentavat monin tavoin uhrin toimintakykyä. Psyykkisen traumatisoitumisen tunnistaminen ja hoitaminen on ensisijaisen tärkeää uhrien inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja kotoutumisen onnistumiseksi. Tämän tiedon valossa olemme Suomessa kidutuksen uhrien traumojen hoidon suhteen suuren haasteen edessä.

Kidutus on vakava ja tahallinen, epäinhimillisen tai alentavan kohtelun tai rangaistuksen muoto. Se aiheuttaa äärimmäistä kuolemanpelkoa, kipua, elinvaurioita tai pysyviä elimellisiä vammoja. Kidutuksen menetelmiä ovat muun muassa raiskaukset, valeteloitukset, nälkiinnyttäminen, häpäisy, uhkailu, kidutus vedellä tai sähköllä, roikottaminen, hakkaaminen tai perheenjäsenten kiduttamisen seuraamaan pakottaminen. 

Traumatisoitumisen yleisiä oireita ovat erilaiset uni-, keskittymis- ja muistihäiriöt, takaumat, jatkuva ylivireys, seksuaalielämän vaikeudet, krooniset kivut, ahdistuneisuus ja masennus, josta arviolta noin kolmannes kidutetuista kärsii. Uhrin kognitiiviset kyvyt saattavat kärsiä pään vammojen seurauksena. Tällä voi olla suuri merkitys esimerkiksi turvapaikkapuhuttelussa, jossa uhrilta edellytetään mahdollisimman täsmällistä kertomusta kokemuksistaan. Pelko palautuksesta, ero perheenjäsenistä ja huoli heidän kohtalostaan pahentavat psyykkisiä oireita.

Kidutuksen yksi tavoite on perusluottamuksen murtaminen itseen ja muihin. Seuraukset näkyvät myöhempinä vuorovaikutusongelmina ja vaikuttavat uhrin kykyyn luoda kiintymyssuhteita. Trauman jälkeistä stressireaktiota ja masennusta seuraa usein sosiaalinen vetäytyminen ja tunne-elämän kapeutuminen. Kidutetun kyky huolehtia itsestään heikkenee. Luottamisen vaikeus estää tukeutumista muihin. Koska kiduttaja on usein ollut virkavallan edustaja, ammattilaisten tarjoama apu voi herättää epäluuloja. Keskittymisvaikeudet ja muistihäiriöt vaikeuttavat uuden oppimista, mikä uudessa ympäristössä on kotoutumisen kannalta välttämätöntä.

Hoitamaton trauma siirtyy ylisukupolvisesti. Kidutetun lapsilla saattaa esiintyä samankaltaisia traumaoireita kuin vanhemmillaan. Vanhempien mielenterveysongelmista johtuva ennakoimaton käytös horjuttaa lasten perusturvallisuutta ja vaikuttaa kiintymyssuhteen laatuun. Kidutus aiheuttaa häpeän tunteita, minkä vuoksi asioiden käsitteleminen on vaikeaa. Vaikenemalla tai kieltämällä vaikeat tapahtumat, vanhemmat pyrkivät suojelemaan lapsiaan kokemaltaan pahalta. Yli puolella kidutettujen vanhempien lapsista on todettu ahdistusoireilua ja neljällä viidestä psyykkistä ja somaattista oireilua. Ylisukupolvisen siirtymisen ehkäisemiseksi on ensisijaisen tärkeää auttaa kidutuksen uhreiksi joutuneita vanhempia käsittelemään kokemuksiaan lastensa kanssa.

Hyvä traumojen hoito edistää ratkaisevalla tavalla uhrin kykyä asettua uuteen elinympäristöön ja yhteiskuntaan. Hoidon tulee olla kokonaisvaltaista, moniammatillista ja saman katon alta saatavaa. Sen on myös tapahduttava uhrien äidinkielellä, mikä tarkoittaa ammattitaitoisten tulkkien käyttämistä koko hoitoprosessin ajan.

Kirjoittaja

Jaana Pajunen

yksikönjohtaja, perhepsykoterapeutti
Kidutettujen kuntoutuskeskus ja Hirundo
Helsingin Diakonissalaitos

Yhteinen kieli ei takaa kuulemista

Olen aina ihmetellyt puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Olen ihmetellyt sitä jopa niin paljon, että lähdin aikoinaan opiskelemaan kääntämistä ja tulkintaa, mutta muutaman opiskeluvuoden jälkeen totesin, että minusta ei ole kääntäjän vaikeaan ammattiin. Ihmettelyä en silti ole lopettanut.

Takavuosina puhevammaisuuteen erikoistunut verkkopalvelu Papunet lanseerasi kampanjan Mitä sanoisit, jos et voisi puhua? Slogan on nerokas ja panee miettimään, miltä tuntuisi olla ympäristössä, jossa kukaan ei ymmärrä, mitä yrität sanoa.

Väkivaltainen käytös ei ole koskaan oikeutettua ja sitä ei pidä hyväksyä, mutta jollakin tasolla ymmärrän, että nyrkki heilahtaa, kun ei tule ymmärretyksi ja sen myötä turhautuminen kasvaa liian suureksi. Kun se ei riitä, että ymmärtää, mitä muut puhuvat sinulle vaan oleellista on saada myös oma viesti perille ja päästä vaikuttamaan itseä koskeviin asioihin. Pitää päästä vuorovaikutukseen eli vaikuttamaan, vuorotellen.

Ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen puutteet näkyvät lastensuojelussa: kun ei saa sanotuksi, voi käyttäytyminen muuttua vahingolliseksi itseä tai toisia kohtaan. Samasta voi olla kyse, kun puhuttua kieltä osaamaton kehitysvammainen ihminen näyttäytyy hankalana ja väkivaltaisena.

Turvapaikanhakijoiden ja turvapaikan saaneiden kohdalla kielen merkitys korostuu. Ihmettelyni on saanut ihan uudet mittasuhteet, kun seuraan nuorten turvapaikanhakijoiden harppauksin etenevää suomen kielen oppimista. Se hämmästyttää joka kerta, kun kohtaan meidän luoksemme turvaan tulleita nuoria ihmisiä. 

Vaikka he oppivat kieltämme nopeasti, silti mietin, kuinka tärkeää on voida sanoa asioita omalla äidinkielellä. Tiedän omasta kokemuksesta, että vaikka pystyn antamaan jokseenkin jokaiselle tunteelle ja asialle englanninkielisen nimen ja sanottamaan asiat englanniksi, ei tunne sanomisessa ole sama kuin suomeksi sanottuna. Itse koen, että olen hieman erilainen ihminen englanniksi kuin suomeksi. Sillä, että asiat voi sanoa omalla kielellä ja saada sanomiseensa tunteen mukaan, on viestin oikeanlaisen välittymisen kannalta merkitystä.

Puhutun kielen tueksi tai korvikkeeksi voi ottaa kuvat. Papunetissa yksi keskeinen idea on kehittää ja tuottaa puhevammaisille ihmisille puhetta tukevia ja korvaavia kommunikoinnin keinoja, mm. kuvia. Myös turvapaikanhakijoille on tarjottu mahdollisuutta kertoa asioistaan piirtämällä ja maalaamalla. Ja toden totta, yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

Puhuttu kieli on ihmeellinen asia. Mutta vuorovaikutus on muutakin. Vuorovaikutukseen vaaditaan tasapuolista mahdollisuutta vaikuttaa toinen toisiimme, vuorotellen. Koska on myös niin, että yhteinen kieli ei takaa sitä, että kuulisimme toisiamme, oikeasti.

Kirjoittaja

Tuija Åstedt
Palveluiden kehittäminen ja johtaminen, 
kansainvälinen suojelu ja integraatio

Lastensuojelun hittituote ei tuo pikavoittoja

Lastensuojelussa ja miksei muissakin palveluissa laatua on palvelun kyky tuottaa haluttuja vaikutuksia. Halutut vaikutukset lastensuojelussa ovat lapsen hyvinvoinnin lisääntyminen (ja pahoinvoinnin väheneminen) ja tämän hyvinvoinnin kohenemisen pysyvyys. Indikaattorina toimii mm. perheiden jälkeenyhdistyminen.

Helsingin Diakonissalaitoksen lastensuojelupalveluiden kyky tuottaa haluttuja vaikutuksia on pitkäjänteisen tutkimustyön tuloksena osoitettu olevan huippua. Pätevistä tutkimuksista nähdään, että lasten psyykkinen kunto paranee, perheet jälleenyhdistyvät hämmästyttävän usein ja lapset palaavat kesken jääneelle koulupolulle, mikä on pitkällä tähtäimellä valtavan merkittävä asia.

Eikä tässä vielä kaikki. Palvelun voidaan osoittaa olevan myös kustannustehokas: se on vaihtoehtopalveluita halvempaa kustannusmielessä.

Edellä kuvatusta voisi ajatella, että käsissä on hittituote. Mutta ei. Miksi?

Ensinnäkin varmasti siitä syystä, että lyhyellä tähtäimellä – kaksi vuotta – palvelun kustannukset ovat melko korkeat. Kustannusvaikuttavuus syntyykin vasta pitkällä aikavälillä. Toiseksi, hankintamenettelyt eivät vielä tunnista sote-palvelua. Sosiaalipalvelut ostetaan erikseen ja terveyspalvelut erikseen.

Mikä auttaisi? Tilanteen korjaamiseen tarvitaan sitä, että poliittisessa ja muussakin päätöksenteossa perspektiiviksi otetaan budjettivuotta tai jopa vaalikautta pidempi ajanjakso. Lisäksi hankintamenettelyjä pitäisi terävöittää siten, että hankintaa ohjaa palvelun sisältö ja laatu. Vaativien palveluiden kehittäminen ei ole vuoden eikä kahden työn tulos vaan se vie kauemmin. Lastensuojelupalveluiden kehittämisessä ei ole pikavoittoja.

Pääkaupunkiseudun kuntien lastensuojelupalveluiden ensimmäinen kilpailutus aukesi samana päivänä, kun aloitin lastensuojelupalveluiden johtajana Diakonissalaitoksella, 1.2.2008. Kilpailutukset ovat myllertäneet markkinoita siitä alkaen ja tasaantumista on ehkä horisontissa. Itse olen nyt siirtynyt tarkastelemaan näitä markkinoita vähän uudesta suunnasta, alaikäisten nuorten vastaanottotyön näkökulmasta, johon lastenkin suojeleminen kuuluu vahvasti. Odotan kiinnostuneena, mitä uusi tuo tullessaan.

Kirjoittaja

Tuija Åstedt
Palveluiden kehittäminen ja johtaminen, 
kansainvälinen suojelu ja integraatio

Yksinkertaiset asiat ratkaisevat Sote-pelin

Vaikka emme vielä ole varmoja uuden Sote-ratkaisun toteutumisen aikataulusta ja toteutumisen tavasta, pohdimme jo kilvan sitä, miten homma lopulta oikein hoidetaan. Miten ratkaisemme mahdollisimman fiksusti sosiaali- ja terveydenhuollon haasteet julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin voimin. Ratkaisun pitäisi ottaa huomioon kaikki toimijat ja on aivan ilmeistä, että tarjottuihin vaihtoehtoihin vaikuttaa se, miltä tontilta asiaa arvioidaan.

Helsingin Diakonissalaitoksella on useiden vuosien kokemus integroiduista palvelumalleista ja niiden vaikuttavuudesta. Me uskomme, että ratkaisu on täysin mahdollista saavuttaa, mutta se edellyttää uskallusta luopua perinteisistä siiloutuneista palveluiden tuottamisen malleista. Se edellyttää myös rohkeutta asettaa asiakkaan tarpeet aidosti etusijalle.

Kaikki lähtee yksinkertaisesta periaatteesta: Toiminnan keskiössä on aina ihminen, asiakas tai potilas - ei palvelujen toimintojen kohteena, vaan aktiivisena toimijana. Syvä osaamisemme on vaativien erityisryhmien palveluissa, mutta samat periaatteet toimivat myös laajemmissa asiakasryhmissä. Tärkeää on se, että rakennetaan kestäviä ja moniammatillisia palveluketjuja, joissa erilaiset palveluntuottajat voivat toimia saumattomasti yhteen.

Samalla kun sanomme, että toiminnan keskiössä on ihminen, emme voi olla korostamatta yhteisön voimaa. Yhteisöllisyys on kaiken vaikuttavan toiminnan kulmakivi. Asunnottomalle ei kannata tarjota pelkkää asuntoa tai huumeidenkäyttäjälle yksinomaan vieroitushoitoa.

Nykyjärjestelmämme on viritetty huolehtimaan yksilöstä korkeatasoisilla ammatillisilla palveluilla. Monet näiden palveluiden aktiiviset asiakkaat – toista ilmaisua käyttäen suurkuluttajat – ovat kuitenkin kokeneet, että he eivät ole saaneet pysyvää apua.

Asiakkaan kannalta oikea-aikaisesti, turvallisesti ja matalalla kynnyksellä tuotettujen palveluiden tulee olla saatavilla yhdestä turvalliseksi tai luotettavaksi koetusta paikasta. Yhden luukun periaatteella tuotetut ratkaisut tuottavat myös merkittäviä säästöjä kunnan, itsemääräämisalueen ja valtionhallinnon kustannuksiin.

Mihin suuntaan nyt pitäisi mennä? Aiemmin jo lupasin, että ratkaisu on saavutettavissa. Muutamia periaatteita on syytä noudattaa tarkasti ja tiukasti:

1. Ostetaan aina vaikutuksia – ei suoritteita

2. Rakennetaan kokonaisvaltiaisia palveluketjuja, joissa asiakas on keskiössä

3. Uskalletaan kokeilla ja ajatella rohkeasti olemassaolevien ajattelumallien ulkopuolelle

4. Kehitetään integroitujen palvelujenkestävä rahoitusmalli

5. Varmistetaan heikoimmassa asemassa olevien palvelut kaikissa olosuhteissa. Siitä hyvinvointiyhteiskunta tunnistetaan.

Yksinkertainen on kaunista.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arvo-liiton blogissa. 

Kirjoittaja

Olli Holmström 
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön johtaja.

Olli.holmstrom@hdl.fi
twitter.com/@olliAPH