28.-5.4.2015
Ensimmäinen kosketus Namibiaan
Meitä lähti neljä vanhustyön lähihoitajaopiskelijaa Jaana, Marjo, Maxwell ja Sonja sekä opettaja Heli kohti Windhoekia, Namibian pääkaupunkia. Tarkoituksenamme olisi kartoittaa vähäosaisten vanhusten tarpeita kotihoidossa ja suorittaa samalla opinnoistamme osan valinnaisesta kotihoidosta.
Matka alkoi jännittynein mielin, ensimmäinen jännityksen kohde oli lentäminen Air Namibialla. Ennakkoluulot olivat turhia (jälkeenpäin ajatellen jopa naurettavia), namibialaiskone oli tilava ja mukava, henkilökunta ystävällistä, palvelu erinomaista, sekä ruoka oli maukasta.
Hieman huonosti nukutun yön jälkeen afrikkalainen ilmasto sai meidät ilahtumaan: aurinko paistoi, mutta ei liian kuumasti, oli hämmentävän hienoa päästä koneesta ulos: tuli mieleen elokuva ”Minun Afrikkani”.
Meitä odotti lentokentällä hanketyöntekijä Justina Shilongo. Hänellä oli mukanaan kaksi kuljettajaa ja autoa, joiden kyydissä pääsimme majapaikkaamme.
Ensimmäisen yön vietimme kotoisessa bed&breakfast-majatalossa, jossa heti saavuttuamme tarjoiltiin englantilainen aamiainen. Odotimme hieman erilaista majoitusta. Saimme omat, jokainen erilaisen huoneen ja pisteenä i:n päälle pihalla oli uima-allas.
Toimistolla, vanhainkodissa ym.
Ensimmäisenä aamuna Justiina saapui hakemaan meitä klo 9, menimme DDSS:n (Department of Diakonia ja Social Services) toimistolle tutustumaan Eliseen, Johannekseen sekä muuhun toimiston väkeen. Heiltä kuulimme lisää tulevasta tehtävästämme. Iltapäivällä pääsimme katsomaan hyväosaisten vanhainkotia Oude Rustia. Paikka vastasi suurelta osin suomalaista palvelutaloa: vanhuksille oli tarjolla aivojumppaa, kampaajan palveluja, jalkahoitoa jne. Illalla pääsimme vihdoin uuteen ”kotiimme”, lähetysseuran taloon. Talo on suuri ja lähes kokonaan käytettävissämme. Kotiuduimme hetkessä.Slummialue ja Katuturan vanhainkoti
Tiistaina pääsimme vihdoin tutustumaan Havana Communityyn, joka on toinen kahdesta Katuturan slummialueesta, joissa meidän on tarkoitus työskennellä. Suurin yllätys lienee ollut kaikille se, että ihmiset olivat iloisia ja avoimia, monet pyysivät meitä luokseen käymään (heillä oli pienimuotoista yritystoimintaa: hedelmien, ruuan ym. myyntiä). Saimme tavata kaksi projektiin kuuluvaa vanhusta. Seuraavana päivänä kävimme Kilimanjaron slummialueella hieman silmäilemässä ympärillemme. Alue näytti vielä köyhemmältä kuin Havanan alue. Tosin näimme alueen vain autosta käsin.Vapaalla
Täällä on myös pääisispyhät vapaata: olemme viettäneet sitä osittain pienellä safarilla (Okapuka ranch), osittain lähimajatalon altaalla ja tänään sunnuntaina (5.4.) menemme Olympia Poolille (maauimala). Matkat toimivat sujuvasti luottotaksimme Edwardin kanssa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin olemme olleet uudessa kodissamme, jossa on esim. loistavat ruoanlaittomahdollisuudet.Jutun kirjoittaja Jaana opiskelee vanhustyönkotihoitoa ja huolenpitoa Helsingin Diakoniaopistossa.
Uusi viikko
Tapahtumarikkaan viime viikon jälkeen maanantaina vietettiin viellä pääsiäislomaa. Otimme päivän rauhassa valmistautuen uuteen viikkoon.
Tiistai-torstai meillä oli toimistopäiviä joissa valmistelimme viikonlopun seminaaria varten esitystämme. Esityksemme aiheena oli kuinka kohdata iäkäs kotihoidossa Suomessa (yksilöllisestä näkökohdasta). Saimme esityksemme tehtyä nopeasti ja aihe oli mielenkiintoinen.
Perjantaina oli ensimmäinen seminaaripäivä jolloin olimme kuuntelemessa muiden esityksiä iäkkäiden elämästä. Esim. Katuturan vanhainkodin johtaja Mr Alex Kanu kertoi mitkä asiat on tärkeää tietää kun hoitaa iäkkäitä ihmisiä. Myös UNAMista (Namibian yliopisto) oli Dr. J Kloppers esiintymässä. Hän kertoi Alzheimerin taudista, aihe oli tuttuudessaan erityisen mielenkiintoinen. Pitkän seminaaripäivän jälkeen illalla kotona harjoittelimme tulevaa esitystämme. Jokaista jännitti kovasti ja harjoittelimme englannin lausumista yhdessä, englanniksi esiintyminen jännitti meitä eniten.
Lauantai-aamuna meidän tultiin hakemaan ja menimme toimistolle tekemään viimeistelyt. Pienien tulostusongelmien jälkeen pääsimme Kilimanjaron koululle, jossa seminaari pidettiin. Yksi esiintyjistä oli estynyt tulemaan paikalle, tästä syystä pääsimme lähes heti esiintymään. Esiintyminen meni oikein hyvin meidän jokaisen kohdalla ja saimme hyvää palautetta muilta esiintyjiltä sekä Johannekselta ja Justiinalta. Esiintymisemme kesti kaikkiaan 1,5 tuntia, vaikka alun perin piti kestää vain 45 min,mutta kysymyksiä tuli paljon. Lisäksi annoimme osallistujille tehtäväksi muodostaa verkostokartta omasta elämästään. Kaikki tekivät innokkaasti ja yksi heistä esitteli omansa. Päivä oli pitkä mutta onnistunut ja hyvällä mielellä pääsimme viettämään vapaailtaa. Sunnuntai oli ansaittu vapaapäivä, jonka vietimme rennosti auringosta ja lämmöstä nauttien.
Jutun kirjoittaja Sonja opiskelee Helsingin Diakoniaopistossa.
Tiistai-torstai meillä oli toimistopäiviä joissa valmistelimme viikonlopun seminaaria varten esitystämme. Esityksemme aiheena oli kuinka kohdata iäkäs kotihoidossa Suomessa (yksilöllisestä näkökohdasta). Saimme esityksemme tehtyä nopeasti ja aihe oli mielenkiintoinen.
Perjantaina oli ensimmäinen seminaaripäivä jolloin olimme kuuntelemessa muiden esityksiä iäkkäiden elämästä. Esim. Katuturan vanhainkodin johtaja Mr Alex Kanu kertoi mitkä asiat on tärkeää tietää kun hoitaa iäkkäitä ihmisiä. Myös UNAMista (Namibian yliopisto) oli Dr. J Kloppers esiintymässä. Hän kertoi Alzheimerin taudista, aihe oli tuttuudessaan erityisen mielenkiintoinen. Pitkän seminaaripäivän jälkeen illalla kotona harjoittelimme tulevaa esitystämme. Jokaista jännitti kovasti ja harjoittelimme englannin lausumista yhdessä, englanniksi esiintyminen jännitti meitä eniten.
Lauantai-aamuna meidän tultiin hakemaan ja menimme toimistolle tekemään viimeistelyt. Pienien tulostusongelmien jälkeen pääsimme Kilimanjaron koululle, jossa seminaari pidettiin. Yksi esiintyjistä oli estynyt tulemaan paikalle, tästä syystä pääsimme lähes heti esiintymään. Esiintyminen meni oikein hyvin meidän jokaisen kohdalla ja saimme hyvää palautetta muilta esiintyjiltä sekä Johannekselta ja Justiinalta. Esiintymisemme kesti kaikkiaan 1,5 tuntia, vaikka alun perin piti kestää vain 45 min,mutta kysymyksiä tuli paljon. Lisäksi annoimme osallistujille tehtäväksi muodostaa verkostokartta omasta elämästään. Kaikki tekivät innokkaasti ja yksi heistä esitteli omansa. Päivä oli pitkä mutta onnistunut ja hyvällä mielellä pääsimme viettämään vapaailtaa. Sunnuntai oli ansaittu vapaapäivä, jonka vietimme rennosti auringosta ja lämmöstä nauttien.
Jutun kirjoittaja Sonja opiskelee Helsingin Diakoniaopistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti